Kuinka kohdata syöpää sairastava läheinen?
Tämä on vaikea aihe. Koska ihminen on inhimillinen, usein heikko vaikeiden asioiden äärellä ja katselee maailmaa oman elämänsä viitekehyksistä.
Tämä kaikki vaikuttaa myös siihen kuinka henkilö kohtaa vakavasti sairastuneen läheisensä.
Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vääriä tapoja on myös lukuisia.
Tähän tekstiin olen saanut vinkkejä ihanalta vertaistukiryhmältäni, te ihanat naiset, tiedätte kyllä keitä olette, pus teille ❤
Kun läheinen ilmoittaa itsekin järkytyksen kourissa ne huonot uutiset: minulla on syöpä. Järkyttyy siinä kuulijakin, uutisen levitessä sairastuneen lähipiiriin järkyttyneiden ihmisten määrä kasvaa ja pyyhkäisee yhden sosiaalisen verkoston, perheen tai suvun suoraan aallonpohjaan. Ei voi olla totta, epäusko ja epätoivo valtaavat mielen.
Esiin astuu sairastuneella ja usein myös läheisillä se pahin, kuoleman pelko, pelko siitä että nyt syöpä riistää rakkaan tästä elämästä. Tärkeää olisi että läheiset pystyisivät tässä tilanteessa ajattelemaan edes hivenen järkevästi ja eivät toisi pahimpia pelkojaan julki sairastuneelle itselleen. Sillä hetkellä sairastuneen olo on niin totaalisen murskautunut että tuskaa ei kannata lisätä eikä kaataa omia pelkojaan sairastuneen kannettavaksi. Myös kauhutarinat kumminserkunkaimasta jolla oli syöpä ja joka kuoli, on syytä jättää sivuun. Hämmentävän moni syöpään sairastunut joutuu näitä tarinoita kuitenkin kuuntelemaan, jopa terveydenhuollon ammattihenkilöstön suusta. Ihan kamalaa.
Taistelumoraalin virittäminen on ihan ok tukemisen muoto kunhan siitä ei aleta puhua heti diagnoosin tultua. Kun diagnoosi tulee on päälimmäisinä tunteina pelko ja suru..ei siinä vielä jaksa taistelua miettiä. Taistelupuheiden kuunteleminen tuo vain ahdistusta. Ymmärrettävästi se kumpuaa kuitenkin läheisen omasta hädästä ja ahdistuksesta tilannetta kohtaan. Taistelu aloitetaan sillon kun itse sairastunut on siihen valmis ja mahdollisesti ilmaisee asian itse.
Kun ihminen sairastuu syöpään kaikki on epävarmaa, ei ole varmaa tietoa paranemisesta eikä siitä miten ja millaisten hoitojen kautta tästä raahaudutaan läpi. Älä sano läheisellesi että hän selviää jos et sitä voi hänelle luvata. Älä vähättele. Älä puhu liikaa. Varsinkin jos läheiselläsi on rankka hoitojakso menossa hän ei mitä luultavammin jaksa kuunnella, hän on kipeä, huonovointinen ja väsynyt. Pidä vaikka kädestä, anna käytännön apua jos sitä tarvitaan, käy hänelle kaupassa, siivoa, ulkoiluta koira. Puhu vasta silloin vaikeista asioista kun sairaana oleva itse jaksaa. Vertaistukiryhmäni jäsenet ovat olleet vahvasti sitä mieltä että kuuntelu ja läsnäolo ovat tärkeintä tukemista, joskus voi vain halata ja pitää toista sylissä jos sanoja ei löydy. Pidä yhteyttä, osoita että olet käytettävissä, älä jätä yksin, tule lähelle.
Moni meistä syöpään sairastuneista kokee saaneensa hyvin nopeasti selville sen kuka tukee ja auttaa. Yllättäen melkein meille kaikille on käynyt niin että joku on kääntänyt selkänsä. Ystävä ei diagnoosin tultua pidäkään enää yhteyttä, pakenee..ei olekaan enää läsnä. Tähän sopii vain tunnetuun laulun ”Mistä tunnet sä ystävän” sanat. Siinäpä se oleellinen tuleekin.
Tästä aiheesta jatkan myöhemmin. Teen tekstiin toisen osan sillä aihe on laaja eikä todellakaan mitenkään yksiselitteinen. Toivon että tässä olisi kuitenkin jo kasassa hieman vinkkiä siihen miten syöpään sairastunutta läheistä voisi tukea.
Voimia kaikille syöpään sairastuneille ja läheisille. ❤
Tuo ”älä puhu liikaa” on varmaan tärkeä neuvo. Sitä alkaa helposti höpöttää, jos tilanne on vaikea ja pelottava. Olen tallentanut kännykkään siskoni viimeisen tekstiviestin, jossa hän kiittää vierailusta ja sanoo, että olen ihanan hienotunteinen vieras. Se lohduttaa yhä. Osasin ehkä jotenkin olla, jos en avuksi, niin en ehkä vaivaksikaan.
Olet varmasti ollut siskollesi tärkeä tuki ❤ ihanaa että sinulla on tuo viesti tallella!