Leikkauspäivä
Leikkauspäiväni aamulla heräsin melko sekavissa tunnelmissa. Toisaalta olin iloinen että se paskiainen leikataan minusta nyt ulos mutta toisaalta taas mieleni täytti ahdistus ja pelko: mitä jos joku menee vikaan, entä jos se on sittenkin levinnyt..
Lapset heräsivät juuri ennen lähtöäni ja sanoin heille hyvästit itku silmissä. Minun pienet ukkelini, jospa äiti vielä paranee ja saa olla teidän kanssanne vielä monta vuotta.
Matka isäni Toyotassa oli hiljainen. Vaihdoimme isäni kanssa matkalla vain muutaman lauseen. Ei oikein huvittanut jutella. Ikävöin jo valmiiksi lapsia, pelotti. Nielin kyyneleitä.
KYS.n uusi kaarisairaala on vaikuttava, iso ja siisti sairaala. Kiipesin raput ylös leikkauspotilaiden vastaanottotilaan hissin ottamisen sijaan sillä tiesin että kohta ei paljon kävelläkkään moneen viikkoon.
Ilmoittautuminen hoidetaan nykyään automaatilla kela kortin kanssa ja sitten käydään odotustilaan odottamaan hoitajaa. Odottelua ei kestänyt kauan ja pääsin hoitajan kanssa keskustelemaan ja sitä kautta pukuhuoneeseen aula-emännän kanssa vaihtamaan vaatteita. Pukuhuone muistutti uimahallin pukuhuonetta, paitsi ettei uimahallissa kukaan ystävällinen täti-ihminen tule laittamaan tukisukkia jalkaan. Pukemisrumban jälkeen tapasin vielä leikkaavan lääkärin ja sitten taas aulaan odottelemaan.
Puolisen tuntia odoteltuani hoitaja kävi sanomassa että kohta olisi vuoroni. Edellinen leikkaus oli päättymässä ja hoitajat hakisivat minut pian valmisteluhuoneeseen.
Sain kävellä omin jaloin valmisteluhuoneeseen jossa minut laitettiin samantien sänkyyn makoilemaan. Leikkaushoitajakseni itsensä esitellyt nainen laittoi kämmenselkääni kanyylin ja sitä kautta jotain rauhoittavaa esilääkettä. Nauratti ihan hirveästi. Pyytelin anteeksi hölmön kuulloista hekotteluani.
Anestesialääkärini saapui. Nuori..todella nuori nainen. Ou nou, ajattelin mielessäni, joudunko harjoittelukappaleeksi? Kaikki ei mennytkään niinkuin Strömsöössä vaan valtimokanyylin laitto meni pieleen eikä kipuepiduraalin laitostakaan oikein meinannut tulla mitään. Kestin urheasti hoitsun lisätessä kanyyliini rauhoittavaa lääkettä. Kokeneen anestesialääkärin avulla johdot saatiin viimein paikoilleen ja sitten minua vietiinkin jo leikkauspöydälle. Kello oli noin puoli yksitoista aamupäivällä.
Leikkauspöydälle kiivettyäni hoitajat kuhisivat ylläni kuin mehiläiset hunajassa. Kiinnitettiin piuhoja ja mittareita. Sitten sama nuori ja ystävällinem anestesialääkäri tuli luokseni ja sanoi että nyt laitetaan nukutusrohtoja suoneen. Ehdin sanomaan lauseen: ”pitäkää hyvää huolta minusta” ja vajosin pimeyteen.
Muistan selkeästi että uneksin olevani anoppini kanssa marjassa kotimme lähistöllä sijaitsevassa metsässä. Marjojen poimimisen kesken ihmettelin kun joku kutsuu minua, kysyy olenko hereillä ja samaan aikaan tunnen hirveää kirvelevää kipua alavatsallani ja jalkovälissäni. Muistan heti että ei saakeli, nyt minut on leikattu ja hoitajathan ne vain yrittävät tsekkailla tajunnan tasoani.
En saa silmiä auki mutta pystyn vastaamaan hoitajille että täällä ollaan, muistan myös kysyneeni että menikö kaikki hyvin. Hoitaja kertoi kaiken menneen loistavasti.
Koska valittelin kipuja hoitaja sanoi käynnistävänsä kipuepiduraalipumppuni. Siinä menisi vahvaa huumaavaa kipulääkettä ja puudutetta suoraan selkärankani epiduraalitilaan. Vaikutus onkin hyvä ja saan rauhan kivuilta. Lepään ja torkun tokkuraisena.
Välillä hoitajat kyselevät vointiani, tarkistelevat haavojani, tyhjentävät kestokatetristani virtsaa ym.. Jossain välissä pyydän myös hoitajilta mukanani kulkenutta rintapumppua ja pöllyissäni pumppaan rintojani tyhjiksi sillä imetänhän vielä enkä tarvitse lisäkiusakseni enää mitään tukoksia tai tulehduksia rintoihini.
Kun jaksan jo selkeästi olla hereillä käy luonani anestesialääkäri, hän tarkastaa vointini ja sanoo että pääsen osastolle toipumaan. Pian minut noudetaankin. Sängyssä makaillen höpöttelen minua hakemaan tulleen hoitajan kanssa mukavia samalla kun hän köijää minua miljoonan oven ja hissin kautta osastolle.
Kun pääsemme potilashuoneeseeni katson kelloa; puoli seitsämän illalla. Wau, koko päivähän siinä menikin!
Saan kännykkäni, soitan miehelleni joka soittaa kaikille huolestuneille läheisilleni. Postaan myös facebookiin kavereilleni tiedon siitä että olen elossa edelleen.
Seuraavana aamuna leikkaava lääkärini käy luonani jo ennen aamu kahdeksaa. Hän tuo hyviä uutisia. Leikkauksessa poistetuista imusolmukkeista on vartijaimusolmuke laitettu heti jääleikkeeksi eikä siinä ole ollut pahanlaatuisia soluja. Ennusteeni on siis todella lupaava. Itken ilosta ja kiitän lääkäriäni.
Minulta poistettiin tähystysleikkauksella neljän vatsan päällä olevan haavan ja yhden alapäässä sijaitsevan haavan kautta kohtu, kohdunkaula, vasen munasarja ja kohdun vieruskudokset. Oikea munasarja kiinnitettiin oikean lonkan yläpuolelle pitämään huoli siitä ettei vaihdevuodet alkaisi ihan heti. Virtsarakkoa siirrettiin ja kaikki lantion alueen 20 imusolmuketta poistettiin. Reilun kolmen tunnin homma.
Jos olet menossa vastaavaan leikkaukseen, toivon että kirjoituksestani on sinulle jotain hyötyä. Kaikesta on mahdollista selvitä
